Parisuhteessa jaamme toisemme kanssa samat vällyt ja vispilät. Puhumme samaa kieltä, mutta välillä minusta tuntuu, ettei vastapuoli ymmärrä sanaakaan mitä tarkoitan. Kommunikaatio tökkii ja tulee tunne ja halu selittää entistä napakammin sanottavansa. Tilanne voi edetä huutamiseen ja ajatus siitä, jospa sillä tavalla asia menisi paremmin perille. Toinen vaihtoehto on, että vaikenemme, suljetaan suut kuin vankilan portit ja pidämme mykkäkoulua päästäksemme helpommalla.
Parisuhteessa edellä kuvattu voi aiheuttaa pitkässä juoksussa jatkuvia ristiriitatilanteita ja voi luoda suhteeseen jopa uhmakkaan puhumattomuuden kulttuurin. Vaikeaksi koetut tunteet, tapahtumat ja ajatukset mieluusti vaietaan. Jos toinen pariskunnasta on se, joka vaikenee ja toinen haluaisi puhua, on tilanne umpikujassa. Kumpikaan ei tule kuulluksi ja erkaantuminen niin henkisesti kuin fyysisesti on mahdollista.
Syväyhteys on tie kuulluksi tulemiseen
Keskustelu suhteessa on saattanut pyöriä jo pitkään arvostelevin, loukkaavin keinoin. On hyökätty, puolustauduttu, syytelty, paettu ja paruttu, vältelty, vaiettu ja aneltu. Kaikesta tästä mekkalasta huolimatta on mahdotonta päästä kiinni siitä, mistä on kyse ja mistä kumpikin on jäänyt vaille.
Kyseessä on kokemus yhteyden puutteesta, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarpeesta, toiveesta päästä toisen syliin, iholle, lähelle ja tulla ymmärretyksi ja hyväksytyksi, olla toiselle tärkein, seksikkäin ja rakastetuin. Syvän yhteyden puuttuessa tulee herkästi tunne turvattomuuden kokemuksesta ja se taas herättää suuren tarpeen tulla tietoiseksi mitä molemmat todellakin tarkoittavat sanoillaan. Samaan satamaan pääsemisen tyylit ja reitit voivat olla niin moninaiset ja myrskyisät.
Sukupolvien ketjun mallit on hyvä tunnistaa
Omien vanhempien ja kotimme mallit hyvin pitkälti vaikuttavat siihen miten kommunikoimme, miten sanoitamme tunteitamme ja miten hankalia tai helppoja niiden sanoittaminen saati tunteminen on. Miten itse on tullut lapsena kohdatuksi ja tunteineen hyväksytyksi. On myös sukupuolirooleihin liittyviä oletuksia siitä, miten miehen tulee käyttäytyä ja miten ei, miten naisen tulee näyttäytyä ja mikä on hänelle liikaa.
Tutut lapsuuden selviytymismekanismit siirrämme herkästi parisuhteessa keinoiksi kommunikaatioon ja kohtaamiseen. Miten herkästi sitä tokaiseekaan ”ettet sinä koskaan” tai ”sinä aina” teet niin tai näin, hyökkäys on paras puolustus-mentaliteettia mukaillen. Entä mitä sitä oikeasti haluaisi sanoa kumppanilleen kun vaikenee? Onko ydinperheessä puhuttu ja jaettu muutakin kuin aviovuode, miten kunnioittavaa omien vanhempien kohtaaminen on ollut, miten lapsia on kuultu? Onko ristiriitatilanteissa osattu säädellä niin että käsittely ja ratkaiseminen on ollut mahdollista?
Raskaankin totuuden puhuminen antaa sielulle rauhan
Puhuminen on vähintäänkin yhtä paljon myös kuuntelemista. Pelko sulkee suumme tai muuttaa kielenkannat kärkkäiksi. Pelko sanoa toiveemme saattaa aiheuttaa pelon hylkäämisestä tai riidasta, olemmehan haavoittuvimmillamme toiveittemme kanssa.
Rohkeus sanoa, miksi oikeasti tarttuu sanansäilään ja kiukuttelee, onkin tarve päästä yhteyteen ja olla kumppanin mielestä hyväksytty omana itsenään. Rohkeus myöntää, että pakenee, kun ei osaa tai pelkää sanoittaa omia tunteitaan. Myöntää myös se, ettei pysty käsittelemään toisen tunteita, vaikka haluaisikin olla toisen tukena ja ymmärtää, sillä kumppani on tärkeä itselle.
Kaikkea voi oppia, jopa tunteitten tunnustamista, tuntemista ja niistä puhumista. Tunne on myös se, ettei jaksaisi tuntea tai ei tiedä mikä on se möykky tai tornado, joka sisällä mylvii. Toisen ihmisen kautta ajatuksiaan kierrättämällä avautuu moni henkisesti ruosteinenkin portti, on se sitten parisuhteessa, ystävyyssuhteissa tai ammattilaisen avustamana. Kun kaikki muu on jo kokeiltu, kannattaa kokeilla puhua syvältä sydämestään totta, sillä raskaskin totuus antaa sielulle rauhan.
Marika Hyytinen
Seksuaaliterapeutti